top of page

Xplore your future

logistiikka-ala

Tutustu
logistiikka-alaan

Tulevaisuutta suunniteltaessa on hyvä tutustua moniin eri ammattialoihin. Tällä sivulla pääset tutustumaan logistiikka-alaan ja lopuksi saat testata oppisi tehtävien avulla.

​

  • Mitä on logistiikka-ala? 

  • Millaista on työ logistiikka-alalla?

  • Miten opiskella logistiikka-alalle?

  • Testaa taitosi tehtävillä!

Image by Bernd 📷 Dittrich

logistiikka-alan mahdollisuudet

Kaikki mitä sinun tulee tietää
logistiikka-alasta

Logistiikka-ala on ala, joka huolehtii siitä, että tavarat ja tuotteet liikkuvat oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan ja oikeassa kunnossa. Esimerkiksi kun tilaat verkkokaupasta kengät, logistiikka hoitaa niiden matkan varastosta kotiovellesi.

​

Logistiikkatyöntekijä työskentelee logistiikka-alalla esimerkiksi tulevan tavaran vastaanottoon, sijoittamiseen ja tavaroiden lähettämiseen liittyvissä tehtävissä. Logistiikkatyöntekijän työhön voi kuulua myös tavaran kuljetukseen liittyviä tehtäviä.

Voisiko logistiikka-ala
olla sinun
tulevaisuutesi?

​Logistiikka on järjestämistä, kuljettamista ja varmistamista, että kaikki toimii saumattomasti.

​

Tykkäätkö järjestyksestä, vauhdista ja vastuusta? Logistiikka voi olla sun juttu!

Image by BAILEY MAHON

Miksi
logistiikka-alalle?

Logistiikka pitää yhteiskunnan ja talouden liikkeessä – ilman sitä kaupat, tehtaat ja sairaalat eivät toimisi.

​

Logistiikka yhdistää käytännön tekemisen, teknologian ja yhteistyön.

Laaja koulutustarjonta

Nopeasti työelämään ja mahdollisuus edetä!

​

Toisen asteen koulutuksella pääsee nopeasti töihin, ja jatko-opintojen kautta voi edetä asiantuntijaksi tai esihenkilöksi.

URAX

Ota kaikki ammattialat haltuun ja suunnittele oma UraX!

urax_teksti_40x80mm.png
bottom of page