top of page

Uratarina: Maisa, varhaiskasvatuksen opettaja

  • Jun 5
  • 2 min read


MAisa

Varhaiskasvatuksen opettaja

Kasvatustieteen kandidaatti


1. Kerro muutamalla lauseella työtehtävästäsi.

Työpäivät alkavat usein ryhmäni kanssa yhteisellä liikuntaleikillä, jonka avulla luomme lapsille yhteenkuuluvuuden tunnetta.


On ihana toteuttaa toimintaa niin, että jokaisen lapsen tarpeet tulee huomioiduksi ja on aikaa iloita onnistumisista ja uuden oppimisesta. Päivääni kuuluu paljon laulamista, nauramista, huolien kuuntelua ja lasten välisen ystävyyden ylläpitämistä.


2. Miten päädyit alalle?

Innostuin alasta alun perin sijaisuuksien kautta ja päätin jo muutaman viikon töissä olemisen jälkeen hakea opiskelemaan tähän ammattiin. Nautin työn yllätyksellisyydestä ja siitä, kuinka suuri merkitys sillä on niin lasten ja perheiden elämään sekä arkeen kuin myös yhteiskunnallisesti.


3. Mikä on parasta työssäsi?

Haluan työlläni edistää sitä, että jokainen tuleva ekaluokkalainen tietää, miten kohdella toisia ja olla empaattinen sekä ymmärtäväinen muita kohtaan. Panostan tunnekasvatukseen ja kaveritaitojen vahvistamiseen sekä lasten ymmärtäväiseen kohtaamiseen.


Tässä työssä voi vaikuttaa pienen ihmisen elämään ja auttaa varmistamaan, että tuleva koulupolku alkaa mahdollisimman hyvin. On upeaa saada luoda ilmapiiriä, jossa jokainen lapsi pystyy olemaan täysin oma itsensä.

4. Millaisia taitoja tarvitset eniten työssäsi?

Tässä työssä tarvitaan kykyä reagoida yllättäviin tilanteisiin positiivisesti, ymmärtää ja tukea erilaisia lapsia sekä tehdä yhteistyötä monien eri ihmisten kanssa.


Työ on hyvin sosiaalista, joten ihmisten seurassa viihtyminen on tärkeää. Lisäksi tarvitaan vastuullisuutta, läsnäoloa sekä kykyä kehittää ja toteuttaa uusia ideoita.

5. Jos olisit nyt yläkoulussa, mitä neuvoja antaisit itsellesi tulevaa uraasi ajatellen?

Ole aktiivisesti tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa ja opi ymmärtämään erilaisia näkökulmia ja lähtökohtia. Hakeudu ihmisten seuraan, tee paljon yhteistyötä ja selvitä, missä olet hyvä. Tässä työssä pääset hyödyntämään omia vahvuuksiasi joka päivä.

6. Kerro hauskin tai mieleenpainuvin hetki urallasi

Hauskin muisto töistä liittyy ruokailutilanteeseen. Vieressäni istuva lapsi oli päättänyt aloittaa leikin, jossa hän esitti heittävänsä vettä muiden päälle mukistaan. Hän katsoi jokaista pöydässä istuvaa kaveria vuorotellen ja liikutti kuppia niin, että sai mielessään läikäytettyä vettä jokaisen päälle.


Vettä ei kuitenkaan kertaakaan läikähtänyt kupista, vaan kyse oli täysin mielikuvituksessa tapahtuvasta leikistä. Sain tilanteesta hyvän muistutuksen siitä, että lapsen toiminnan tarkoitusperät ovat suurimmaksi osaksi iloisia ja hauskoja.

©2025 Opopassi-palvelut

bottom of page